Bloggaaja Anna Trulsenin purjehdusmatka Kroatiassa

Tämä on vain ote Annan blogikirjoituksesta. Lue tämä kirjoitus ja paljon muuta matkasta täältä.

"Ensimmäiset askeleeni purjevene Lady Norilla olivat horjuvaa. Kehoni ei ollut vielä tottunut keinuvassa veneessä olemiseen. matka etummaiselle aurinkokannelle tuntui pitkältä ja horjuvalta, ja noudatin neuvoa pitää koko ajan kiinni jostain. Se oli horjuvaa, ryömin mieluummin ryömimällä, sillä aivoni eivät olleet vielä onnistuneet lukemaan, missä olin. Jonkin ajan kuluttua kehoni oli tottunut siihen, eivätkä kompuroivat askeleet enää epäröineet, vaan jalkani kulkivat tasaisesti eteenpäin.

Tapaaminen muiden vieraiden kanssa oli jännittävä ja jännittävä. Autuaallinen sekoitus persoonallisuuksia parikymppisestä kahdeksankymmentäyksi vuotiaaseen. Julia, Sara ja Clara, kolme poliisiksi opiskelevaa tyttöä, joista kaksi pelasi jalkapalloa korkealla tasolla. Clara, kolmas tyttö, oli todellinen sankari, sillä hän oli hiljattain läpikäynyt ristisideleikkauksen ja hänellä oli jalassaan teräksinen raudoitus, mutta hän ei pelännyt lähteä mukaan matkalle, ja hän oli myös hiusten punomisen asiantuntija, ja hiuksissani oli joka päivä eri punokset. Halvar ja Alfhild eläkkeellä olevat norjalaiset purjehtijat, jotka ovat matkustaneet ympäri maailmaa, lisäksi Halvar täytti 80 vuotta laivalla, jota juhlimme kuplien, Jessican ja Fredin kanssa pariskunta Tukholmasta, kuinka hyvä ja suloinen kuin aina. Lisäksi Fredde näytti Keniltä, tiedättehän Barbien Kenin, uskomattoman komea, jonka lempisanoja olivat

"But & Or" sanat, jotka saavat minut aina hymyilemään, Kristoffer kaveri, jolla on suuri sydän ja kokemusta purjehduksesta ja joka omistaa oman purjeveneen ja sitten Carina ja minä. Kaksi tyttöä, jotka eivät olleet koskaan ennen astuneet jalallaan purjeveneeseen, saati sitten uineet syvässä vedessä, kun minä vasta hiljattain, toukokuun puolivälissä, otin askeleen uimaan syvässä vedessä. Pelko oli voitettu, eikä 14-20 metriä tuntunut enää esteeltä. Se oli tietysti pahempaa ajatellessani 100 metrin syvyyttä ja siksi myöhemmin viikolla tapahtunutta fender-hyppyä, koska tunsin yksinkertaisesti, että se oli liian syvää. Säästän tuon hypyn seuraavalle kerralle, luultavasti olen siihen mennessä voittanut enemmän pelkoja ja 10 metrin fender-hyppy ilmassa ja lasku 100 metrin syvyyteen tuntuu pikkujutulta:)'''